Mieheni on ns paremmasta perheestä, ja itse sieltä alimmasta kastista, eli yh-äidin kasvattama esikoinen sisarusparvista.

Aamulla tuli taas turhautumisen tunne kun huomasi asian oikeasti vaikuttavan elämään aika radikaalisti, kermapersemieheni kun ei ihan aina ymmärrä, että koska hänelle on tuotu kaikki kultalautasella eteen, toisilla ei välttämättä ole edes reunuksia.

Puhe oli opiskelijoiden oloista (taas kerran) ja asumisjärjestelyistä.

Eli opiskelijabudjetilla soluasunnoista ja toimeentulotuesta, mikäli asumiskulut menevät liian suuriksi.

Sosiaalitoimisto kun voi velvoittaa opiskelijan asumaan vanhempiensa luona, mikäli mahdollista ja mikäli hakija on tarpeeksi nuori.

Miehellenikin vanhempiensa luona asuminen olisi halvin vaihtoehto, ja kulkea kouluun julkisilla hintaan 43 euroa kuukaudessa.

Hän asuu alunperin vanhempiensa omistamassa asunnossa, joka sitten myytiin pois, hän jatkoi asumistaan samassa asunnossa, maksaen vuokraa, joka opintotuella on kohtuuttoman suuri. Ei tiennyt toimeentulotuesta ja on satunnaisista tuloistaan lyhentänyt vuokravelkojaan (vuokranantajan kanssa sovittu järjestely). 

Kulkee koulussa vm 2007 autolla, jonka vanhemmat alunperin maksaneet.

Normaalit opiskelijat kun ovat joko soluasunnossa tai vanhempiensa nurkissa, tai töissä ja maksavat itse asumisensa ja elämisensä.

Kinaa tuli, kun mieheni ilmoitti ettei ikinä asuisi soluasunnossa.

Karvat nousivat pystyyn ja tempperamentti kiehahti.

Kaikilla kun ei ole muuta mahdollisuutta.

Vaikka myönnettäköön, etten itsekään ole koskaan solussa asunut. 

Opiskeluaikana ei opiskelija-asuntolaa ollut, ja sain 15 neliön huoneen omakotitaloon tehdystä pienkerrostalosta.

Vuokran maksoin itse, ja kävin töissä rahoittaakseni opinnot ja elämisen. 

Kultalusikka taisi upota mulla muuhun ku sinne suuhun, mutta pahalla sisulla on pärjännyt paremmin kuin kultalusikkatyypit.

Että terve taas.